Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit

5.5.2014

Odottavan aika on pitkä

Tiedättekö sen tunteen, kun odottaa jotain oikein innolla?

Minusta tuntuu, että näin toukokuussa varsinkin, monen mielessä pyörivät jo tulevan kesän lomasuunnitelmat. Partiokesän kruunaavat tietysti kesäleirit (vaikka minusta kämppätalkoissa on sitä jotain...) ja telttailemaan tai mökkeilemään voi lähteä paljon vaivattomammin kuin kahdenkymmenen asteen pakkassäässä. Jep.
Omiin kesäsuunnitelmiin mahtuu ainakin yksi isompi partiotapahtuma, nimittäin Vaeltajien RoverQuest, mutta sitäkin enemmän odotan innolla jotain vielä suurempaa ja jännittävämpää, nimittäin olen lähdössä kesällä 2015...

                                               Japanin jamboreelle !

Tämän hetkinen suunnitelma - tarviiko siihen vielä jotain muka lisätä?! Kuvat: yle.fi ja googlemaps.

Jamboree on kaikkien maailman partiolaisten yhteinen leiri, joka järkätään 4 vuoden välein eri puolella maailmaa. Tällä kertaa luvassa on matka itään, Japaniin. Kuten arvata saattaa, osallistujamääristä puhuttaessa käytetään 5 numeroisia lukuja - pelkästään meitä suomalaisiakin on lähdössä lähes 1000! Kuvitelkaa, leirihän on suurempi kuin aika moni Suomen kaupunki ;)
Viimeksi Jamboree järjestettiin jokunen vuosi sitten Ruotsissa. Kuuntelin kateellisena tarinoita huippusupermahtavasta kokemuksesta, ja päätin, että seuraavalle leirille lähtee mukaan myös muuan Viivi. Nyt ilmoittautuminen vuoden päästä kesällä 2015 pidettävälle leirille on jo päättynyt, mutta jos sinun rinnassasi pistää jo nyt innostus päästä mukaan, kehotan kaivamaan säästöpossun esiin ja suuntaamaan katseen kohti Amerikan maan retkeä 2019!
Päälle kaksikymppinen partiolainen ei enää osallistu leirille leiriläisenä, vaan toimii palvelutehtävissä. Siinä jos missä pääsee takuulla tutustumaan partiolaisiin ympäri maailman.
Lupaan kertoa kesän 2015 jälkeen kaiken tuosta kaukaisesta reissusta!

Mutta ei, tähän reissuun on aikaa vielä vuosi, ja odottavan aika on p i i i i t k ä.
 Mitä tehdä kun leirikuume iskee? Seuraavia vinkkejä voi varauksella hyödyntää kaikkien kesäleirien odotteluun ;)

1. Kirjoita varusteluettelo




















2. Mieti, voisiko leiripaikalle matkata vaihtoehtoisella tavalla tai epätavallista reittiä?
Kuten minä ja partiokaverini Hilla - päätimme lähteä Jamboreelle kahdestaan. Suunnitelmamme on lentää jo muutamaa viikkoa ennen leiriä Japaniin - siinä ajassa pääsemme seikkailemaan ja tutustumaan maahan. On jännittävää päästä suunnittelemaan itselleen kiertomatka!

3. Katsele vanhoja leirikuvia, fiilistele, ja ideoi tulevalle leirille jotain siistiä.
Leirinuotio Kilkkeeltä, Minä ja Hilla syömässä lettua, ja "se tavallinen" leiripaikka Kuusamossa talvella. Mitä seuraavista on luvassa ensi kesänä? Kuvat: Hilla
Oliko naapurilla viime kesänä teltan vieressä oma uima-allas? Nukkuiko kaverisi coolissa riippumatossa? Entä jos pukisi päälle valkoisen t-paidan ja antaisi kaikkien kirjoittaa siihen omat leiriterveisensä? Onko mielessäsi hauska pikku jekku, joka kaipaa toteuttamista?
Leirillä on aina huippua, mutta - usko tai älä - pienellä suunnittelulla, mielikuvituksella ja huumorilla siitä voi saada entistä huipumman! Keksi idea, jolla teet omasta ja muiden leiristä entistä hauskemman.
Ps. Uima-altaan rakennat helposti ehjästä pressusta ja muutamasta puukalikasta.
Pps. Muista kysyä rakennuslupa leirinjohtajalta!


Vielä lopuksi: minut haastettiin kertomaan, mikä on hyödyllisin taito, jonka olen partiossa oppinut.
Ehdottomasti selviytymistaito ja organisointikyky. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta se ei tarkoita sitä, että homma menisi plörinäksi. Kaikesta selviää, kun ei luovuta, vaan yrittää tehdä asiat parhaansa mukaan, ja käyttää hieman nokkeluutta (jota sitäkin oppii partiossa). Lisäksi olen todella iloinen, että olen saanut partiossa vastuutehtäviä ja päässyt järjestämään ja johtamaan leirejä ja tapahtumia. Siitä taidosta on hyötyä useasti muuallakin kuin partiossa :)
 Kyllä partiolainen saa homman kuin homman toimimaan!


Partiokuulemiin!
-Viivi, Kuusamon Tunturisiskot ja -veikot




8.7.2013

Partiokesän tilannekatsaus á la Janika

Heipa hei kaikki partiolaiset ja ei-partiolaiset lukijamme! Mulle siunaantui tämän viikon kirjoitusvuoro, mikä oli sinällään hankalampi homma, koska mulla ei tällä hetkellä oo kauheesti partiojuttuja menossa. Mutta eiköhän tästäki jonkinlainen postaus tuu! Elikkäs elikkäs, mitäs mä oon tänä kesänä ehtiny ja mitäs tuun tekemään?

Mut saattoi nähdä Vaasassa hehkutetuilla Myötäpäivillä kesäkuun alussa ja ei menny hehkuttaminen hukkaan! Oli tosihauska viikonloppu ja oli kiva olla ekaa kertaa "kunnolla" sielä pestipuolella! Olin siis lehdistöllä ja pääasiakseni tein tarpojien ohjelmasta juttua nettiin. Lähinnä siis pyöräilin paikasta toiseen ja kyselin oliko tarpojilla kivaa ja mitä on päästy tekemään. Ja sitten koostiin koko päivän tekstin muotoon.


Myötäpäivien jälkeen istuin linkkarissa ja mua kysäistiin Alahärmäläisten kesäleirille muonittajaksi ja koska ilman tätä tarjousta mun kesä olis ollu hyvin, hyvin partioton, joten lupasin lähteä mukaan. :) Tää koitos on siis edessä vasta heinä- ja elokuun vaihteessa, mikä tarkoittaa taas sitä, että mulla on hyyyvin paljon aika ikävöidä menneitä partiojuttuja edellisiltä kesiltä ja haaveilla kaikista tulevista jutuista ja tulevasta partiovuodesta.

Vanhojen muistelu tarkoittaa myös sitä, että tuntuu niin hullulta aatella, että siitäki on jo kaks vuotta, kun oltiin Ruotsissa maailmanjamboreella! Ja mikä hulluinta, edelleen tulee semmonen "äääää haluan sinne takasin!"-olo. Että jos pähkäilette Japanin jamboreelle lähtöä, tehkää se! Ette varmasti kadu ;)


Mun kesään siis kuuluu vanhojen ja uusien juttujen fiilistelyjä, myötätuulta ja muonitusta. Kommenttilootaan voi jättää oman kesän suunnitelmia ja hyviä leiriruokavinkkejä. Hyvää kesää kaikille ja toivon mukaan te partioitte enemmän. :)

17.10.2012

Tästä lähtee!

Nenäpäivä-kampanja alkaa tänään, ja huipentuu 9.11. vietettävään Nenäpäivään ja TV2-kanavalla esitettävään Nenäpäivä-show'hun.

Mitä sinun tulee tehdä nyt osallistuaksesi kampanjaan?
  1. Mene R-kioskille ja osta oma nenä. Vinkkinä, lähin Ärrä löytyy täältä.
  2. Jos et pääse Ärrälle, niin osta oma nenätuotteesi Nenäpäivän verkkokaupasta.
  3. Klikkaa itsesi Partion tiimin sivulle ja lahjoita Nenäpäivä-keräykseen partiolaisten tiimin kautta.
  4. Tarkista Partion Facebook-sivun tapahtumaosiosta sinua lähin partiolaisten järjestämä Nenäpäivä-tapahtuma, merkkaa se kalenteriisi ja valmistaudu nenäilemään.
  5. Käännä kanava perjantaina 9.11. kakkoselle, ja bongaa partiolainen.
Saa toimia! :)

27.9.2012

Nenäpäivä lähestyy!



Nenäpäivä on kampanja, joka kerää rahaa maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi. Kuulostaa tavalliselta hyväntekeväisyysjärjestöltä, eikö? Erona muihin vastaaviin kampanjoihin on se, että Nenäpäivänä hyvää tehdään ennen kaikkea ilon, naurun ja hauskojen juttujen kautta. Kampanjaa organisoi Ylen Hyvä Säätiö, jonka toiminnassa mukana on yhdeksän Suomen suurinta ja tunnetuinta hyväntekeväisyysjärjestöä (mm. SPR, KUA, UNICEF, ...). Järjestöjen lisäksi mukana on tunnettuja suomalaisia. Nenäpäivä huipentuu varsinaisena Nenäpäivänä 9.11.2012 Ylellä näytettävään Nenäpäivä-show-lähetykseen.

Nenäpäivänä siis nenäillään, nenätetään ja pöljäillään. Koska Nenäpäivällä on paljon samoja tavoitteita kuin meillä partiolaisilla, on Suomen Partiolaiset mukana vuoden 2012 Nenäpäivässä yhtenä pääyhteistyökumppaneista. Luvassa on partiolaisten järjestämiä patsaiden nenätyksiä ympäri Suomea ja näiden nenätysten yhteyteen järjestettyjä tempauksia, joissa jokainen voi osallistua Nenäpäivä-keräykseen. Keräykseen voi osallistua mm. seuraavilla tavoilla:
  1. Lahjoita haluamasi summa partiolaisten tiimin yhteiseen pottiin tämän sivun kautta. Lahjoituksen voi tehdä  verkkolahjoituksena (summa valittavissa) tai tekstiviestilahjoituksena (10€ lahjoitus/tekstiviesti).
  2. Hanki Nenäpäivä-tuote, esimerkiksi oma Nenä! Tuotteita saa Ylen verkkokaupasta tai R-kioskeilta varsinaisen kampanja-ajan alettua 17.10.
  3. Osallistu Nenäpäivä-tapahtumaan!
Nenäpäivä 2011 keräsi hyväntekeväisyyteen noin 2,2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tuo luku on toivottavasti vielä suurempi. Vuosina 2011-2013 kerätyt varat kohdistetaan erityisesti Afrikan ja Etelä-Aasian lasten koulutuksen, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Kuulostaa aika hyvältä, eikö? Eiköhän pistetä homma käyntiin ja tehdä yhdessä hyvää. :) Varsinainen kampanja-aika alkaa 17.10., mutta lahjoittaa voi jo nyt.


Nenäpäiväterveisin,
nenätetty Riitu :)

PS. Meidän lippukunta osallistui pari viikkoa sitten Nälkäpäiväkeräykseen, joka sekin on aika iso kampanja. Oletko sinä ollut joskus jollain tavalla mukana jossain hyväntekeväisyyskampanjassa? Itse tiedän oikeastaan näistä "isommista" ainoastaan Nälkäpäivän ja Nenäpäivän, uusia vinkkejä otettaisiin mielellään vastaan. :)

20.4.2012

Väiskejä ja kenguruita



Olin tuossa pari vuotta sitten käymässä partion kautta Australiassa. Siellä järjestettiin partioleiri Australian Jamboree 2010, johon osallistuimme ystäväni Jennan kanssa. Meidän lisäksemme leirillä oli ainoastaan yksi suomalainen.


Työskentelimme Adventure Activities -ohjelmalaaksossa, jossa muun muassa valvoimme lasten vesiliukumäessä laskemista tai esimerkiksi olimme seikkailuradan rastilla ohjaajana. Iltaisin oli kaikille yhteinen, mutta vapaaehtoinen iltaohjelma. Ohjelmaa oli leirin Idolsista leirin musikaaliin sekä kansainväliseen iltaan.


Kansainvälisessä illassa jokaisen maan leiriläisen oli määrä esittää jotain omaa kulttuuriaan kuvaavaa esimerkiksi laulaen, tanssien tai leikkien. Me suomalaiset esitimme leikin Naapurin täti tuli leirille ja kaikki olivat todella innoissaan siitä. Saimme jopa faneja, jotka halusivat meidän kanssamme samaan kuvaan.



Pääsimme myös käymään Sydneyssä ihan leirin lopussa. Siellä näimme nämä yleiset Sydney Opera Housen ja Sydney Harbour Bridgen. Paluumatkalla kävimme myös silittelemässä vähän kenguruita. Toinen tällainen leirin ulkopuolelle sijoittuva matka oli Jamberoo vesipuistoon.


Leirillä tutustui valtavan helposti uusiin ihmisiin ja osa leirillä solmituista kaverisuhteista on säilynyt tähänkin päivään asti Facebookin välityksellä. Uuteen kulttuuriin tutustuminen oli helppoa ja oli todella hienoa nähdä miten erilaista partio on tuolla maailman toisella puolen!

6.4.2012

Vapaaehtoiset johdossa



Olin Luxemburgissa 30.3.-1.4.2012 partion maailmanjärjestöjen järjestämässä Volunteers in the lead -seminaarissa. Viikonloppuun osallistui euroopan partiojärjestöjen puheenjohtajien lisäksi myös 18-25-vuotiaita nuoria vapaaehtoisia. Reissun aikana mm. tuplasin henkilökohtaisen lentokoneen nousu- ja laskumääräni, tutustuin ihmisiin mm. Bulgariasta, Tsekistä, Kreikasta ja Virosta, söin paljon (!) kinkkua ja näin ainoastaan puhtaita luxemburgilaisia autoja.



Viikonlopun ohjelmassa oli erilaisia keskustelutuokioita, joiden aiheina oli mm. vapaaehtoisten rekrytointi, eri maiden käytännöt partiossa ja muussa vapaaehtoistoiminnassa ja ehdittiinpä paneutua myös siihen, millainen kukin itse on vapaaehtoisena ja johtajana partiossa. Niin paljon tärkeää ja haastavaa asiaa tuli käytyä läpi, ettei oikein vieläkään osaa jäsentää kaikkea informaatiota.


Asiasisällön lisäksi viikonloppuun mahtui lauantai-iltainen kävelykierros Luxemburgin keskustassa ja sen jälkeen nautittu runsas luxemburgilainen illallinen. Luxemburg on kaupunkina aika erilainen kuin Suomen kaupungit. Rakennukset ovat vanhoja ja kaupungin rakennukset on rakennettu eri tasoihin. Illalliseen kuului maan (periluxemburgilaiseen?) tapaan erilaisia kinkkuja, perunoita ja salaatteja. Perjantai-iltana vietettiin myös kansainvälisiä "markkinoita", joiden lomassa pääsi tutustumaan eri maiden luontoon, perinteisiin ja partioon.


Kokonaisuutena reissu oli onnistunut ja kokemusrikas. Mahtavaa, että partion kautta saa mahdollisuuksia laajentaa maailmankuvaa myös näin konkreettisesti! :) Luxemburg on maa ja kaupunki, johon ei varmasti muuten olisi tullut ehkä koskaan lähdettyä.