20.4.2012

Väiskejä ja kenguruita



Olin tuossa pari vuotta sitten käymässä partion kautta Australiassa. Siellä järjestettiin partioleiri Australian Jamboree 2010, johon osallistuimme ystäväni Jennan kanssa. Meidän lisäksemme leirillä oli ainoastaan yksi suomalainen.


Työskentelimme Adventure Activities -ohjelmalaaksossa, jossa muun muassa valvoimme lasten vesiliukumäessä laskemista tai esimerkiksi olimme seikkailuradan rastilla ohjaajana. Iltaisin oli kaikille yhteinen, mutta vapaaehtoinen iltaohjelma. Ohjelmaa oli leirin Idolsista leirin musikaaliin sekä kansainväliseen iltaan.


Kansainvälisessä illassa jokaisen maan leiriläisen oli määrä esittää jotain omaa kulttuuriaan kuvaavaa esimerkiksi laulaen, tanssien tai leikkien. Me suomalaiset esitimme leikin Naapurin täti tuli leirille ja kaikki olivat todella innoissaan siitä. Saimme jopa faneja, jotka halusivat meidän kanssamme samaan kuvaan.



Pääsimme myös käymään Sydneyssä ihan leirin lopussa. Siellä näimme nämä yleiset Sydney Opera Housen ja Sydney Harbour Bridgen. Paluumatkalla kävimme myös silittelemässä vähän kenguruita. Toinen tällainen leirin ulkopuolelle sijoittuva matka oli Jamberoo vesipuistoon.


Leirillä tutustui valtavan helposti uusiin ihmisiin ja osa leirillä solmituista kaverisuhteista on säilynyt tähänkin päivään asti Facebookin välityksellä. Uuteen kulttuuriin tutustuminen oli helppoa ja oli todella hienoa nähdä miten erilaista partio on tuolla maailman toisella puolen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti! Kommentit hyväksytään ylläpitäjien toimesta.