Näytetään tekstit, joissa on tunniste pt-kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pt-kisat. Näytä kaikki tekstit

28.5.2013

Retkellä Mansessa

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa on Hämeen Partiopiirin jokavuotinen partiotaitokilpailu. Tänä vuonna kyseinen kilpailu järjestettiin Tampereella 18.-19.5. kahden paikallisen lippukunnan toimesta. Lähdettiin kisoihin tuomaan osaamista täältä Pohojammaaltaki 4 hengen vartiolla, joka koostui ilmajokisista ja vaasalaisista. Vartion nimeksi arvottiin 'Banaanit'.

Oon itte jo kauan haaveillut kyseisiin kisoihin pääsemisestä, koska ne ovat myöhään keväällä ja silloin on ainakin mahdollisuus lämpimään säähän. En niin hirviästi tykkää talvikisoista. Tällä kertaa kuitenki sää suosi ja saatiin kesän ekat rusketusrajatkin!

Kisoja edeltävänä yönä me majoituttiin kisakeskuksena toimivalla koululla. Lauantaiaamuna keitettiin aamupuurot pihassa trangialla ja pakattiin rinkkoihin itte kisoissa tarvittavat tavarat. Kisat alkoivat yhteisillä avajaisilla, joiden jälkeen oli tunti aikaa rakentaa lähtötehtävänä ollut lampunvarjostin.

Kaikki satakunta vartiota rakentamassa lamppua/lampunvarjostinta. (Kuva: Keitaanniemi)

Me kisattiin vaaleanpunaisessa sarjassa, joka on varmaankin vielä monelle tuntematon juttu. Sarjaan voivat osallistua myös EVP:t eli ei-vielä-partiolaiset, kunhan vartiossa on edes yksi, jolla on Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettuna. Sarja on vähän kevyempi kuin muut yli 18-vuotiaille tarkoitetut: reitti on lyhyempi ja esimerkiksi kätevyystehtävät on helpompia. Itte tykkäsin kovasti tästä "rento"-sarjasta, koska kisoihin on mukava mennä rennolla asenteella, ilman että sijoitus olisi tärkeintä. Kunhan tekee parhaansa! 

Lähtötehtävän jälkeen otettiin kartta käteen ja lähdettiin suunnistamaan annettua reittiä. Kisojen ensimmäisenä päivänä me kuljettiin noin 10 km. Reitin varrella meidän piti muun muassa rakentaa vatkain, keittää tortelliineja, antaa ensiapua,  tunnistaa perhosia ja testata tietoutemme Tampereesta ja turvallisuudesta.

Eniten tykkäsin yörastista, jossa meillä oli suoritettavana useampikin tehtävä: pystytettiin muun muassa laavu ja käytiin yösuunnistamassa. Meidän oli myös keitettävä herne-peruna-sose-keittoa malli-annoksen perusteella, jota me saatiin ensin maistella ja haistella. Sitten meidän piti valita 6 ainesosaa joista yritettiin valmistaa samanlainen annos. Se oli hauskaa! Eniten haastetta toi kätevyystehtävä, jossa meillä oli tehtävänä rakentaa ukulele. Kasattiin sitä Hannan kanssa melkein koko yö, koska päätettiin että nukkumaan ei mennä ennenkö on valmista! Puoli neljältä ku aurinkoki alkoi jo nousta niin mentiin palauttamaan meidän soittopeli ja kömmittiin kans makuupusseihin.

Väsyneenä mutta (vielä) innostuneena ukulelea rakentamassa. Note to self: seuraavalla kerralla kunnon työkalut joukkoon. (Kuva: Hilja Mäkinen)


Toisen kisapäivän ensimmäisenä tehtävänä oli niin sanottu kiritaival, jossa vartion on kuljettava kahden rastin väli mahdollisimman nopeasti. Siinä sopivasti heräs, koska jäljellä oli vielä monta rastia ja melkein 10 km matkaa ennen maalia. Sunnuntain rastit oli tosi monipuolisia: rakennettiin ja ommeltiin lasten leluja, oltiin pantomiinia ja tunnistettiin marjoja, sekä lauluja. Haastetta laulujen tunnistamiseen toi se, että alkuperäiset versiot oli käännetty esimerkiksi englannista ruotsiksi. Kyllä me sieltä kuitenkin tunnistettiin esimerkiksi Popedaa, Rihannaa ja Nirvanaa. Tai niitä me ainakin luultiin tunnnistavamme...

Yhden aikaan päivällä vihdoin maalikin häämötti edessäpäin. Sitä tunnetta ei voita mikään, kun saat laskea rinkan selästä, vetää kengät jalasta ja pääset suihkuun! Vaikka väsyttäiski, niin silti tulee hieno fiilis kun jaksaa vielä juosta maaliviivan yli ja saa huutaa: "Hähää, me tehtiin se". Oli muuten kaikkien ensimmäiset yökisat! 

The bananas! Eli Emilia, Sara, Noora ja Hanna.

Koskaan ei voi kyllä tietää, että mihin kaikkeen pitää varautua kun kisoihin lähtee. Se on kuitenkin se yks tekijä mikä niissä kiinnostaa, koska tehtävät vaihtelee ihan laidasta laitaan. Etukäteen saadaan tietää vain rastien nimet, joista voi sitten toki yrittää vähän veikata mitä eteen tulee. Usein arvaukset menee kyllä ihan mettään. Voit muun muassa päästä osallistumaan kuulantyöntöön rankkasateella keskellä metsää, tai valmistamaan Runebergin tortun trangiasta tehdyllä uunilla. Nikkarointitehtävät ovat kans aina yllätyksellisiä. Rakennettavana voi olla omenpoimuri, pulkka, matkalaukku tai vaikka mystinen hilavitkutin, jolle tuskin kukaan oikeasti tietää käyttötarkoitusta.

Jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa lähteä kokeilemaan kisailua vaikka heti tänä syksynä Seinäjoelle 14.-15.9. Häjyisiin Trysköihin. Näissä kisoissa on nimittäin myös vaaleanpunainen sarja ja luvassa on kuulemma vuoden kovimmat partiofestarit. Siellä nähdään!

Kaks ylempää kuvaa ja vielä lisää kisatunnelmia löytää TÄÄLTÄ.

14.4.2013

Vaelluskuumetta...

Omituisia juttuja partiopolullani:

1. Taidan olla suvun ensimmäinen partiolainen.

2. Sain ensimmäisen kokemuksen haikilla osallistujana olemisesta tänä pääsiäisenä PJ-kurssilla. Kyllä! Ennen en oo haikille joutunu/päässy. Tämä saattaa johtua siitä että mulla oli melkein viisi vuotta pitkä "välivuosi" jonka ikäisenä vartiolaiset yleensä tekee kaikki haikkinsa ja leireilee leirinsä. Toki olen monille leireille osallistunut, mutta oon ollu niillä yleensä haikilla itte hommis tai sitte haikkia ei oo ollu ollenkaa.

3. Oon ollu yli kymmenes eri partiokisas: Kympillä! oli ensimmäiset partiokisat joissa oon ollu. Sitte on tullu Lakeuden kutsu, Plask, Päivästä päivään, Kisälli, Nyota ya Afrika, Ajo2010, Köppääly, Pakki 2010, Helmi 2011, PaHaRASTI, Hui hirviä!partio.nyt 2.011 ja Olipa kerran (puuttuikohan jotaki?!)

4. Oon osallistunu vain yhdelle "pitkälle" vaellukselle. Se tehtiin lippukunnan kesken. Jurvan Saloveikoilla on ollut tapana tehdä vaellus Lappiin noin kahden vuoden välein. Olin vuonna 2009... POKA SIITÄ ON JO KAUAN! Tänä vuonna onneksi pääsee taas tarpomaan Lapin maisemiin, tällä kertaa määränpäänä Saariselkä.

Muistelenpa kuitenkin tuota 2009 reissua. 

Kohteena oli Hetta-Pallas. Lähdin sinne isän kans. Olisin lähteny jo vuotta aiemmin, mutta isä ei silloon päässy ja äiti ny ei lähtisi, vaikka puukolla vähä törkkis. Lisäksi olin aika pieni ja pihalla kaikesta lähtemään yksin. Tosiaan, isän kans lähdettiin viettämään isä-poika-laatuaikaa ja sitä se oliki! Bussi lähti Jurvasta illalla, saapui määränpäähän ja jätti meidät kaikki sinne.


No siitä sitte ylitettiin joki moottoriveneellä pienissä ryhmissä ja lähdettiin vaeltamaan. Viisi päivää vaellettiin, ylitettiin monta tunturia ja lopulta oltiin yli 50 kilometrin päässä Pallaksen juurella. 








Reissu on jääny mielehen hyvin. Se yhteisöllisyyden tunne oli aivan mahtava! Iltanuotiolla makkaraa paistaen, leikkien, korttia pelaten, laulaen tai vain istuen oli jotain niin siistiä, mitä hyvin harvoin tulee tehtyä normaalisti. Nykyisin on tietokoneet, konsolit, TV ym. ym. mitkä viihdyttää. En ny halua ruveta moittimaan niitä, koska itsekkin olen ja sinä olet tällä hetkellä niitä käyttämässä ja aivan mahtavia yhteydenpito- ja huvivälineitähän nämä on, mutta on se aivan eri asia istua luonnon helmassa tyyppien kans auringon laskiessa ja savun tuoksun leijaillen nenän ulottuville.

Vielä muutama kuukausi edessä ennen uutta muistojentekoreissua! Sitä odotellessa...


PS. Pitäis ostaa uus rinkka. Vanha on todettu monet kymmenet kerrat liian pieneksi :/ Onneksi on kesäksi töitä :D

19.2.2013

PT-kisat toiselta puolelta

Pohjanmaan Partiolaisten talvipiirinmestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna Kauhajoella. Me (eli Jurvan Saloveikot) ja Kauhajoen Kytöveikot yhyres väsättiin kilpailut. Nimeksi päätettiin "Olipa kerran" ja tehtävien nimet liitettiin aiheeseen. Minä suunnittelin tämän mahtavan logon!!! Toimin myös rastipäällikkönä ja ulkoisen viestinnän vastaavana.

Rastien nimiä oli hauska keksiä. Pistesuunnistuksesta tuli "Hannu ja Kerttu", ruokarastilla tehtiin spagettia, joten nimeksi tuli "Kaunotar ja kulkuri". Oma rastini oli "Suomen ympäri 80 sekunnissa". Tehtävänä oli sijoittaa 15 nastaa styroksiseen Suomen karttaan. Jokainen nasta vastas kaupunkia jotka oli mainittu erillisessä kaupunkiluettelossa. EI MUUTEN OO MIKÄÄ HELPPO TEHTÄVÄ!!! Aluksi ittekki ajattelin, että pitää pistää joitaki harvinaasempia kaupunkeja listalle, mutta suurin osa ei saanu edes Turkua tai Helsinkiä oikealle paikalle. Tarkistamisessa käytin apuna tuollaisia pahvisia häkkyröitä jotka väsäsin viime tingas päivää ennen kisoja. Vanhemmilla sarjoilla oli rajoina kaupunkien rajoista ton kartan mukaan n. sentti yli. Pienemmillä kaksi. Ja siltikää ei osuttu! Tämä oli siis hyvä tehtävä. Kisoissa oli hauskaa. Mä yritin olla mahdollisimman positiivinen kaikille joukkueille. Oon huomannu että tylyt rastimiehet on HYVIN ärsyttäviä! Piirileiri Havulla olleet tunnisti mut stuertiksi!



KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE!!! MULLA OLI HAUSKAA!!!

9.5.2012

4-kamp

Heii, mä ja mun vartio osallistuttiin 4-kamp -nimiseen pohjoismaiden väliseen nettipartiokisaan ja tää oli meidän toinen kerta, kun otettiin osaa. Kisan ideana on siis pt-kisat netissä, mutta olosuhteiden puitteissa tehtävät on lähinnä tietokisakysymyksiä, piirtämistä, askartelua ja semmosia, tekeleistä otetaan sit kuva ja ladataan kisan sivuille. Kisassa on aina neljä 'alaosiota', jotka voi avata yks kerrallaan ja jokaisen tekemiseen on aikaa tunti - ajan ylittyessä pisteitä vähennetään. Jokaiseen alaosioon kuuluu kymmenen tehtävää, joten meillä on aika useesti käyny niin, että aika on menny harmittavat pari minuuttia yli.. Niin joo, kisa käydään tosiaan englanniksi!

Tänä vuonna aiheita oli seuraavat:

Eatable
eli siis kaikkea ruokaa ja ruokaan liittyvää.. Mä oon yleensä ollu niitä, jotka alottaa niistä tietovisakysymyksistä ja tällä kertaa saatiin vastailla aika moneen kysymykseen, joka alkas "Mitä sisältää..." ja sitten joku ihan tuntematon ruoka ja googlettamisen jälkeen aika moni niistä oliki sitte jotain ötökkäseoksia, ei tullu kauhee nälkä.. Sitten piti keksiä ällöttävin ateria mitä vois kuvitella syövänsä, miltä kuullostais raaka ihmisliha ja silmän munat rotan veressä? Piti myös ohjeen perusteella selvittää, mikä ruokalaji on kyseessä ja kaikkea muuta aika kivaa! Luovassa tehtävässä piti keksiä tapa kasvasttaa jotain, mitä vois syödä viikottaisissa partiokokouksissa ja tässä tulee meidän hyyyvin mielikuvituksellinen tekele:


LEGO
tää osa-alue keskitty nimensämukaisesti legoihin ja mun mielestä tää oli huippuhauska! Piti mm. arvioda montako legoa oli lasissa, etsiä tietoa suurimmasta(legojen kappalemäärän mukaan) legopaketista ja yks tosi vaikee kysymys oli, että jos on kuusi semmosta legoa, jossa on yhteensä kahdeksan semmosta nyppylää, niin monellako eritavalla ne voi kiinnittää toisiinsa. Väärinhän se meni, oikee vastaus olis ollu miljardi, eikä miljoona.. Sitte piti jäljentää yks legorakennelma jollaki muulla materiaalilla ku legoilla. Täs alapuolella on kuva, jossa piti keksiä joku partiojuttu, miten ite käyttäis legoja ja me tehtiin piirros leiriportista. 


Tän jälkeen saatiin kirjottaa kuvasta tarina, joka oli aika haastavaa! Meidän tarina meni näin;
Captain Flamingo was taking girl and boyscouts to the Jamboree which was in Brazil this year. Shortly before landing captain noticed that aeroplanes fuel was about to run out. Scouts have demanded that they would use ecologic fuel in aeroplane. So, aeroplane's vessel was filled with ecologic fuel. But ecologic fuel wasn't as lasting as usual fuel. Captain warned scouts and they started to solve the situation. They invented that if the aeroplane would land to rainforrest, it could stuck in treetops and not to crash to land so hard. Captain Flamingo agreed with wise scouts and decided to use their plan. Aeroplane started to go down and finally it landed to treetops. Scouts landed down with ropes and went quickly to search for help. Finally they managed to lift the plane off and scouts come into camp - with scout decoration on their chests.


Englanti saattaa olla vähän niin ja näin, mutta kunhan idea selkenee! Ja tossa vieressä on tosiaan se kuvakin vielä..

Scout Uniforms
Tässä kaikki tietokysymykset oli kuvia ja piti miettiä, että minkä maan partiopuku on kyseessä, oli aika haastavaa toisaalta! Sitte piti suunnitella kaks omaa partiomerkkiä ja meidän omista tais tulla vähä mälsiä, yks huivinkoriste vain ja sitte semmonen punanen pyöree tulimerkki, aina ei voi olla luovimillaan. Sitten piti suunnittella oma partioasu ja meidän oma oli kyllä niin nätti.. Sitte piti keksiä toinen käyttötapa partiopaidalle, niin mä käärittiin siitä semmonen toinenlainen paita yksien ohjettein mukaan ja siitä tuli aika bilevaate..


Around The World 
Tässäki oli aika monta semmosta kuvaa, että piti päätellä mikä se paikka on. Sitten piti laskea montako partiolaista tarvittais, jos haluttais luoda ketju, jossa kaikki pitää käsistä kiinni ja mentäis koko maapallon ympäri. Minä jollakin ihmetavalla laskin 23 miljoonaa, mutta oikee vastaus oliki 31 miljoona, hupsis! Sitte piti toteuttaa maailmankartta ja pyramidi erilaisista materiaaleista ja tässähän nämä:



Kisan aikana me laitettiin ruokaa, juteltiin ja kaikkea muuta peruspartiohömpötystä, niin ei tätä tapahtumaa voi kuin kehua ja tätä nykyään aika monilla on kuitenki läppäri ja mokkuloita, niin helppo kokoontua kololle ja sielä yhdessä suoritella kaikkea.

Toivottavasti joku kiinnostu ja lähtee seuraavalla kerralla kanssa kisailemaan! Kisojen nettisivujen osoite on  http://4-kamp.dk  ja sieltä ku nappailee Answers-valikon auki ja sieltä Show Patrols Answers, sitten Pössööt Lohikäärmeet -sarakkeelta auki aina alaosio kerrallaan, niin saa tarkemmin katella mitä me ollaan sinne vastailtu. Hyvää partiokevättä ja -kesää kaikille :)