9.5.2012

4-kamp

Heii, mä ja mun vartio osallistuttiin 4-kamp -nimiseen pohjoismaiden väliseen nettipartiokisaan ja tää oli meidän toinen kerta, kun otettiin osaa. Kisan ideana on siis pt-kisat netissä, mutta olosuhteiden puitteissa tehtävät on lähinnä tietokisakysymyksiä, piirtämistä, askartelua ja semmosia, tekeleistä otetaan sit kuva ja ladataan kisan sivuille. Kisassa on aina neljä 'alaosiota', jotka voi avata yks kerrallaan ja jokaisen tekemiseen on aikaa tunti - ajan ylittyessä pisteitä vähennetään. Jokaiseen alaosioon kuuluu kymmenen tehtävää, joten meillä on aika useesti käyny niin, että aika on menny harmittavat pari minuuttia yli.. Niin joo, kisa käydään tosiaan englanniksi!

Tänä vuonna aiheita oli seuraavat:

Eatable
eli siis kaikkea ruokaa ja ruokaan liittyvää.. Mä oon yleensä ollu niitä, jotka alottaa niistä tietovisakysymyksistä ja tällä kertaa saatiin vastailla aika moneen kysymykseen, joka alkas "Mitä sisältää..." ja sitten joku ihan tuntematon ruoka ja googlettamisen jälkeen aika moni niistä oliki sitte jotain ötökkäseoksia, ei tullu kauhee nälkä.. Sitten piti keksiä ällöttävin ateria mitä vois kuvitella syövänsä, miltä kuullostais raaka ihmisliha ja silmän munat rotan veressä? Piti myös ohjeen perusteella selvittää, mikä ruokalaji on kyseessä ja kaikkea muuta aika kivaa! Luovassa tehtävässä piti keksiä tapa kasvasttaa jotain, mitä vois syödä viikottaisissa partiokokouksissa ja tässä tulee meidän hyyyvin mielikuvituksellinen tekele:


LEGO
tää osa-alue keskitty nimensämukaisesti legoihin ja mun mielestä tää oli huippuhauska! Piti mm. arvioda montako legoa oli lasissa, etsiä tietoa suurimmasta(legojen kappalemäärän mukaan) legopaketista ja yks tosi vaikee kysymys oli, että jos on kuusi semmosta legoa, jossa on yhteensä kahdeksan semmosta nyppylää, niin monellako eritavalla ne voi kiinnittää toisiinsa. Väärinhän se meni, oikee vastaus olis ollu miljardi, eikä miljoona.. Sitte piti jäljentää yks legorakennelma jollaki muulla materiaalilla ku legoilla. Täs alapuolella on kuva, jossa piti keksiä joku partiojuttu, miten ite käyttäis legoja ja me tehtiin piirros leiriportista. 


Tän jälkeen saatiin kirjottaa kuvasta tarina, joka oli aika haastavaa! Meidän tarina meni näin;
Captain Flamingo was taking girl and boyscouts to the Jamboree which was in Brazil this year. Shortly before landing captain noticed that aeroplanes fuel was about to run out. Scouts have demanded that they would use ecologic fuel in aeroplane. So, aeroplane's vessel was filled with ecologic fuel. But ecologic fuel wasn't as lasting as usual fuel. Captain warned scouts and they started to solve the situation. They invented that if the aeroplane would land to rainforrest, it could stuck in treetops and not to crash to land so hard. Captain Flamingo agreed with wise scouts and decided to use their plan. Aeroplane started to go down and finally it landed to treetops. Scouts landed down with ropes and went quickly to search for help. Finally they managed to lift the plane off and scouts come into camp - with scout decoration on their chests.


Englanti saattaa olla vähän niin ja näin, mutta kunhan idea selkenee! Ja tossa vieressä on tosiaan se kuvakin vielä..

Scout Uniforms
Tässä kaikki tietokysymykset oli kuvia ja piti miettiä, että minkä maan partiopuku on kyseessä, oli aika haastavaa toisaalta! Sitte piti suunnitella kaks omaa partiomerkkiä ja meidän omista tais tulla vähä mälsiä, yks huivinkoriste vain ja sitte semmonen punanen pyöree tulimerkki, aina ei voi olla luovimillaan. Sitten piti suunnittella oma partioasu ja meidän oma oli kyllä niin nätti.. Sitte piti keksiä toinen käyttötapa partiopaidalle, niin mä käärittiin siitä semmonen toinenlainen paita yksien ohjettein mukaan ja siitä tuli aika bilevaate..


Around The World 
Tässäki oli aika monta semmosta kuvaa, että piti päätellä mikä se paikka on. Sitten piti laskea montako partiolaista tarvittais, jos haluttais luoda ketju, jossa kaikki pitää käsistä kiinni ja mentäis koko maapallon ympäri. Minä jollakin ihmetavalla laskin 23 miljoonaa, mutta oikee vastaus oliki 31 miljoona, hupsis! Sitte piti toteuttaa maailmankartta ja pyramidi erilaisista materiaaleista ja tässähän nämä:



Kisan aikana me laitettiin ruokaa, juteltiin ja kaikkea muuta peruspartiohömpötystä, niin ei tätä tapahtumaa voi kuin kehua ja tätä nykyään aika monilla on kuitenki läppäri ja mokkuloita, niin helppo kokoontua kololle ja sielä yhdessä suoritella kaikkea.

Toivottavasti joku kiinnostu ja lähtee seuraavalla kerralla kanssa kisailemaan! Kisojen nettisivujen osoite on  http://4-kamp.dk  ja sieltä ku nappailee Answers-valikon auki ja sieltä Show Patrols Answers, sitten Pössööt Lohikäärmeet -sarakkeelta auki aina alaosio kerrallaan, niin saa tarkemmin katella mitä me ollaan sinne vastailtu. Hyvää partiokevättä ja -kesää kaikille :)

1 kommentti:

  1. Jännä, että siellä Jurvassakin olette löytäneet 4-kampin. Se kun on Vantaan ja Vantaan pohjoismaisten ystävyyskaupunkien(Huddinge, Lyngby ja Askim) välinen kisa. Mutta eipä sitä muualta osallistumista ole kielletty.

    VastaaPoista

Jätä kommentti! Kommentit hyväksytään ylläpitäjien toimesta.