25.8.2013

Let's go to do some scoutplanking!

Planking eli suomalaisittain lankuttaminen on netin kautta levinnyt ilmiö. Alkuperäisenä ideana siinä on etsiä julkiselta paikalta jokin odottamaton paikka, johon sitten asetutaan mahalleen makaamaan kädet sivuilla ja otetaan kuva. Lankutus on sitä onnistuneempi, mitä enemmän tapahtumalla on yleisöä ja mitä epätodennäköisempi ja haastavampi lankutettu paikka on. 

Olimme pari viikkoa sitten muutaman lippukuntamme samoajan kanssa mökkeilemässä ja saimme idean toteuttaa lankutus-kuvasarja. Alkuperäisen lankutuksen kaikkia pykäliä me ei aivan toteutettu, koska kuvat otettiin mökin ympäristössä, eikä meillä ollut ulkopuolista yleisöä. Kuvauspaikat kuitenkin puhukoot puolestaan. Lisähaastetta haettiin siitä, että jokaisessa kuvassa lankuttaja on myös makuupussin sisällä.

















Lankuttaessamme totesimme, että laji vaatii yllytyshulluutta, uhrautumista ja tällä kertaa myös vaihtovaatteita ja -makuupussia. Toisinaan matka kuvauspaikalle voi olla pitkä ja kivinen...


Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Täytyyhän se makuupussikin joskus pestä.


Kun lankuttaja kohtaa voittajansa. Keinua tai ruohonleikkuria emme pystyneet haastamaan.



Terveisin Autenttiset Anonyymit:




2 kommenttia:

Jätä kommentti! Kommentit hyväksytään ylläpitäjien toimesta.