17.4.2014

Makkaraa, hauskanpitoa ja iltanuotiolla istumista

Kuten otsikosta moni varmaan tajusi, olimme vartiomme kanssa retkellä lippukuntamme majalla Vaasan Jungsundissa. Meidän majamme (tai kämppä niin kuin usein kuulee..) on rakennettu jo 60-luvulla. Majalla on tehty muutama isompi remontti sekä lisäki pienempiä kunnostustöitä. Majalta löytyy sähköjen lisäksi mm. pehmeät sängyt ja sohva ;)



Lähdimme vartiomme eli Koalien kanssa perjantaina kohti Jungsundia. Perille päästyämme nostimme ensimmäisenä lipun ja sytytimme takan. Pikkuiset lähtivät vielä viimeistelemään iltaohjelmaansa ja minä ja vj-parini jäimme tekemään tortillaa iltapalaksi. Seuraavaksi söimme kaikki yhdessä ja lähdimme sitten ulkoilemaan. Leikimme muutaman leikit ja paistoimme nuotiolla vaahtokarkkeja. Hämärän laskeutuessa tytöt pitivät meille pelottavan maastoleikin, jossa jouduimme menemään pimeässä metsässä etsien erilaisia lappuja. Maastoleikistä selviydyttyämme palasimme sisälle, juttelimme vielä hetken ja sitten kaikki hipsivät nukkumaan. :)


 
 
Lauantaina heräsimme aika pirteinä ja aamureippailun jälkeen aloimme yhdessä tekemään aamupalaa. Lauantain pääohjelma meillä oli rastirata, jossa oli mm. erilaisia ongelmanratkaisurasteja, suunnistusta, ja ruuantunnistamistamaistamalla:D Lauantaina muuten vain rentouduimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Söimme iltapalaksi nuotiolla paistettuja nugetteja ja makkaraa. Illalla katsoimme vielä yhdessä elokuvan ja sitten menimme nukkumaan!
 
 

 
 Sunnuntaina ehdimme vielä käydä ulkoilemassa Enkelipurolla, joka on meidän lippukunnan nimeämä pieni puro lähellä majaamme. Nimi tulee tarinasta, jossa poika ja tyttö leikkivät puron rannalla ja tyttö putoaa puroon. Poika lähtee hakemaan apua, mutta hänen palatessaan takaisin tyttö istuu kivellä ja kertoo, että enkeli pelasti hänet. Tämä tarina on kulkenut lippukunnassamme vuosikymmenniä ja joka retkellä kuuluu käydä purolla!


 
 Lopuksi siivosimme ja lähdimme kotia kohti.


HAASTE:

Minun haasteeni on siis kertoa ensimmäisestä partioleiristäni! Minun ensimmäinen partioleirini oli samana vuonna kuin aloitin partion eli vuonna 2005. Leiri oli Vaasan alueen partiolaisten yhteinen leiri ja leiri järjestettiin Vaasan Metsäveikkojen leirialueella Inkelinmaalla. Leirin nimi oli Jatuli. Ennen leirille lähtöä minua jännitti YLI paljon koska en ollut ikinä ennen ollut missään suuremassa tapahtumassa!! Leirin muistan vieläkin hyvin, minulle jäi monia hyviä muistoja sieltä. Myös niitä ei-niin-kivoja muistoja jäi, mm. se, kun jonain päivänä oli niin pahaa ruokaa, että olin nälkäinen enkä uskaltanut sanoa siitä kenellekkään. Kuitenkin ihan huippu leiri oli ja siellä tutustuin partiolaisiin joiden kaveri olen vieläkin!:3

                           Kuvassa minä vasemalla.


-Juulia Järvinen, Vaasan Partiotytöt
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti! Kommentit hyväksytään ylläpitäjien toimesta.