Medialähettiläskoulutukseen haku käynnissä nyt!

Oletko partiolainen? Ajoittuuko syntymävuotesi vuosien 1991 ja 1998 välille? Oletko jollain tavalla kiinnostunut keskusjärjestömme eli Suomen Partiolaisten (SP) toiminnasta, esiintymisestä, markkinoinnista tai uusien ideoiden työstämisestä? Pidätkö valokuvaamisesta, kirjoittamisesta tai videoiden tekemisestä? Onko partio sinusta niin hauska harrastus, että haluaisit kertoa sen hienoudesta muillekin?

Mikäli vastaat näihin kysymyksiin kyllä, jatka ihmeessä lukemista. Nyt on aika hieno mahdollisuus tarjolla! Ensin vähän taustatietoa (lainattu Suomen Partiolaisten Young Spokespeople -sivulta):

Young Spokespeople Finland on Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n viestinnän ohjelma, jonka toteuttaa suomalainen 15-22-vuotias partiolainen. Ympäri maata! 

Tavoitteena on kertoa nuorisojärjestöstä nuorten kasvoin. Toimintaan mukaan pääsee medialähettiläskoulutusten kautta. Idea on lähtöisin Iso-Britanniasta 2007. Myös Ruotsissa toimii Scouternas Unga Talespersoner.

Olen itse käynyt Young Spokespeople- eli medialähettiläskoulutuksen tammikuussa 2010. Tuolloin koulutus järjestettiin ensimmäistä kertaa täysin vailla tietoa projektina alkaneen ohjelman tulevaisuudesta. Koulutuksessa tuolloin tutustuttiin SP:n brändiin, strategiaan ja markkinointiohjeisiin. Harjoiteltiin esiintymistä ja ihmisten edessä puhumista niin livenä kuin videonkin välityksellä. Tehtiin haastatteluharjoituksia, nauhoitettiin ja kuunneltiin niitä. Mietittiin, mitä kaikkea partio voi olla ja miten tämän harrastuksen mahtava monipuolisuus saataisiin näkyville eri medioissakin niin, että myös partiota harrastamattomat tietäisivät, ettei partio ole sitä iänikuista solmujen tekoa ja mummojen auttamista kadun yli. Opeteltiin tajuamaan se, että partio on toki näitäkin asioita, mutta myös aika paljon muuta! Nuorten ajatusten ja ideoiden arvostamista, vastuunottokyvyn harjoittelua, itse tekemistä. Sitä, että partiossa nuoret saavat tehdä asioita itse turvallisessa ympäristössä ja kokeneempien partiolaisten avustaessa. Kaiken tämän takana oli SP:n sedät ja tädit herättänyt jäsenmäärän lasku, joka oli saatava pysäytettyä. Suomen Partiolaisten jäsenmäärän kehitys onkin sittemmin saatu käännettyä kasvuksi.

Pohjanmaan Partiolaisten kasvuprojektin maskottina häärää Mainio Matkaaja. Keväällä suunniteltiin piirin viestintäporukan kanssa tulevia juttuja, ja Mainio oli toki mainiossa menossa mukana.

Medialähettilään pestini aikana olen päässyt mukaan projekteihin, joista en olisi osannut todennäköisesti edes unelmoida. Kesällä 2010 järjestettiin finnjamboree Kilke, jossa mm. pääsin esittelemään leiriä VIP-vieraille. Olen ollut myös useamman kerran Radio Pookin haastateltavana milloin mihinkin partiotapahtumaan liittyen, päässyt haastattelemaan pääministeriä Partio-lehteen jäsenkokouksen yhteydessä ja viemään partiolaisten adventtikalentereita lastenosaston potilaille. Olen piirin viestintäryhmäjäsenyyden kautta luonut suhteita piirimme lehden toimituskuntaan ja päässyt kirjoittamaan ja valokuvaamaan juttuja lehteen. Viestintäryhmässä olen päässyt osallistumaan myös ulkoisen viestinnän ja tempausten suunnitteluun sekä niiden toteutukseen. Medialähettiläänä toimit sekä Suomen Partiolaisten että oman piirisi luottamushenkilönä. Suomen Partiolaiset järjestävät medialähettiläille eli YSPeille jatkokoulutuksellisia verkostotapaamisia, joissa ajankohtaisten asioiden puimisen ja jatkokouluttautumisen lisäksi pääsee tutustumaan muilla kursseilla olleisiin kolleegoihin. SP:n kautta olen päässyt myös osallistumaan viime vuoden Nenäpäivä Show -lähetykseen studioyleisön joukossa, moikkaamaan Robinia YLE Tohlopin käytävällä ja heittämään ylävitoset Stigin kanssa. Kaikki tämä partiohuivi kaulassa ja huippujen medialähettiläskavereiden loistoseurassa.

Parasta medialähettilään pestissä on kuitenkin ollut ehdottomasti samanhenkisten ja supermukavien ihmisten tapaaminen. Medialähettiläsverkosto ylettyy koko Suomen ylitse, joten tarpeeksi monta tapahtumaa ja verkostotapaamista kierrettyä tulee huomanneeksi, että partiotuttuja löytyy maan lähes joka kolkasta. Olen näiden ihmisten kanssa osallistunut mm. kansainväliseen Roverway-tapahtumaan, jossa muodostimme Young Sad Pandas -vartion. Medianäkyvyyttä vartiomme ei muita vartioita enempää saanut, joten varsinainen "YSP-keikka" ei ollut kyseessä, mutta vartion jäsenet olivat medialähettiläspiireistä toisensa löytäneitä. YSPeyden myötä olen päässyt myös tutustumaan lähietäisyydeltä useisiin minua kiinnostaviin asioihin median ja viestinnän alalla. YSP-toiminta on loppupeleissä tekijöidensä näköistä; uusia tempauksia ja projekteja suunnitellaan niin piireissä alueellisesti kuin keskusjärjestössä valtakunnallisestikin jatkuvasti.

Young Sad Pandas -vartiomme Roverway 2012 -tapahtumassa. Kuva on otettu Muoniossa Pallas-Yllästunturin alueella sijaitsevan Taivaskeron huipulla. Kuva: Akseli Silfver.

Tässä joitain esimerkkejä siitä, mitä medialähettilästoiminta voi esimerkiksi olla. Pestin konkreettinen sisältö voi riippua medialähettilään omien intressien ja taitojen lisäksi mm. piiristä. Myös koulutus on tätä nykyä luonnollisesti ensimmäisestä koulutuksesta kehittynyt, ja sisältö voi olla eri. Ihmiset on kuitenkin takuuvarmasti huippuja ja koulutus antoisa, siitä ei ole epäilystäkään.

Mikset siis hyppäisi mukaan ja hakisi ensi tammikuussa järjestettävälle kurssille? Hakuohjeet löytyvät täältä. Mikäli kysymyksiä heräsi, voi niitä esittää vaikkapa tämän postauksen kommenttiosiossa tai lähettää sähköpostitse allekirjoittaneelle (riitu.kerolaÄTpartio.fi). Pohjoisessa asuville hakijoille voin lohdutuksena kertoa, että SP pitää medialähettiläistään hyvää huolta (ja mm. matkakulut kurssille korvataan).

Haku kannattaa tehdä nyt, eikä viidestoista päivä! Toki silloinkin vielä ehtii, haku päättyy nimittäin 17.11.2013.

→ Hae täällä! ←

PS. Loppuun omasta mielestäni paras partion markkinointivideo muutaman vuoden medialähettiläspestini ajalta. Näin. Toimii. Lähes täysin partiottoman kesän jälkeen tulee ikävä isoja leirejä. Tekee mieli mennä metsään.

Let's go to do some scoutplanking!

Planking eli suomalaisittain lankuttaminen on netin kautta levinnyt ilmiö. Alkuperäisenä ideana siinä on etsiä julkiselta paikalta jokin odottamaton paikka, johon sitten asetutaan mahalleen makaamaan kädet sivuilla ja otetaan kuva. Lankutus on sitä onnistuneempi, mitä enemmän tapahtumalla on yleisöä ja mitä epätodennäköisempi ja haastavampi lankutettu paikka on. 

Olimme pari viikkoa sitten muutaman lippukuntamme samoajan kanssa mökkeilemässä ja saimme idean toteuttaa lankutus-kuvasarja. Alkuperäisen lankutuksen kaikkia pykäliä me ei aivan toteutettu, koska kuvat otettiin mökin ympäristössä, eikä meillä ollut ulkopuolista yleisöä. Kuvauspaikat kuitenkin puhukoot puolestaan. Lisähaastetta haettiin siitä, että jokaisessa kuvassa lankuttaja on myös makuupussin sisällä.

Lankuttaessamme totesimme, että laji vaatii yllytyshulluutta, uhrautumista ja tällä kertaa myös vaihtovaatteita ja -makuupussia. Toisinaan matka kuvauspaikalle voi olla pitkä ja kivinen...

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Täytyyhän se makuupussikin joskus pestä.

Kun lankuttaja kohtaa voittajansa. Keinua tai ruohonleikkuria emme pystyneet haastamaan.

Terveisin Autenttiset Anonyymit:

Partiokesän tilannekatsaus á la Janika

Heipa hei kaikki partiolaiset ja ei-partiolaiset lukijamme! Mulle siunaantui tämän viikon kirjoitusvuoro, mikä oli sinällään hankalampi homma, koska mulla ei tällä hetkellä oo kauheesti partiojuttuja menossa. Mutta eiköhän tästäki jonkinlainen postaus tuu! Elikkäs elikkäs, mitäs mä oon tänä kesänä ehtiny ja mitäs tuun tekemään?

Mut saattoi nähdä Vaasassa hehkutetuilla Myötäpäivillä kesäkuun alussa ja ei menny hehkuttaminen hukkaan! Oli tosihauska viikonloppu ja oli kiva olla ekaa kertaa "kunnolla" sielä pestipuolella! Olin siis lehdistöllä ja pääasiakseni tein tarpojien ohjelmasta juttua nettiin. Lähinnä siis pyöräilin paikasta toiseen ja kyselin oliko tarpojilla kivaa ja mitä on päästy tekemään. Ja sitten koostiin koko päivän tekstin muotoon.

Myötäpäivien jälkeen istuin linkkarissa ja mua kysäistiin Alahärmäläisten kesäleirille muonittajaksi ja koska ilman tätä tarjousta mun kesä olis ollu hyvin, hyvin partioton, joten lupasin lähteä mukaan. :) Tää koitos on siis edessä vasta heinä- ja elokuun vaihteessa, mikä tarkoittaa taas sitä, että mulla on hyyyvin paljon aika ikävöidä menneitä partiojuttuja edellisiltä kesiltä ja haaveilla kaikista tulevista jutuista ja tulevasta partiovuodesta.

Vanhojen muistelu tarkoittaa myös sitä, että tuntuu niin hullulta aatella, että siitäki on jo kaks vuotta, kun oltiin Ruotsissa maailmanjamboreella! Ja mikä hulluinta, edelleen tulee semmonen "äääää haluan sinne takasin!"-olo. Että jos pähkäilette Japanin jamboreelle lähtöä, tehkää se! Ette varmasti kadu ;)

Mun kesään siis kuuluu vanhojen ja uusien juttujen fiilistelyjä, myötätuulta ja muonitusta. Kommenttilootaan voi jättää oman kesän suunnitelmia ja hyviä leiriruokavinkkejä. Hyvää kesää kaikille ja toivon mukaan te partioitte enemmän. :)

Myötäpäiväilyä

Täällä Pohojanmaalla oli tuossa parisen viikkoa sitten tapahtuma nimeltään Myötäpäivät, eli siis koko piirin kokoinen yhteistapahtuma kaikenikäisille ja kokoisille partiolaisille.

Paikan päällä meitä huivikaulaisia oli abouttia 1500 eli aivan tarpeeksi. Tapahtuma oli yhen yön pituinen ja sioittui Vaasan kauniiseen kesäkaupunkimaisemaan, itse ohjelmaa oli harmillisen vähän kaupungin keskusta-alueella (itsehän olisin mielelläni nähnyt kaupungin keskustan tulvivan partiolaisista joka suunnasta). Vaikka se tapahtuma tosiaan oli yhden yön mittainen niin me tekijät saavuttiin paikalle jo päivää aiemmin ihmettelemään, että mitä tässä nyt pitäs tehä.

Mun hommana tässä tapahtumassa oli olla videokuvaajana, eli yritin näyttää pätevältä videokameran kanssa, ja tän pestin kautta pääsinkin sitten kattomaan kaikkien eri ikäkausien ohjelmistoa mukavasti lähietäisyydeltä. Viikonlopun päätteeksi sitten editoin niitä videoita ja ne pistettiin nettiin (sä laitoit minut nettiiin ~) kaiken kansan ihmeteltäväksi. Niitä voi käydä kattomassa Myötäpäivien youtube-kanavalla, jos kiinnostusta löytyy (avajaisvideota en myönnä tehneeni sen surkean laadun takia, syytän tästä katastrofin poikasesta tiettyä individuaalia, joka kaikesta huolimatta pakotti sen luomisen. Tiedät kyllä kuka olet...

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli todella onnistunut ja minäkin opin ehkä käyttämään iMacia edes jotenkin. Olimme siis saaneet työpisteeksemme Vaasan amiksen iMac-luolan, ja koneet aiheuttivat suhteellisen paljon turhautuneita äännähtelyjä ainakin alkutuimaan (niissä ei ole mitään logiikkaa!). Emmikin oppi, että kamerassa on hyvä olla muistikortti sisällä toiminnan maksimoimiseksi. 

Ohjelmaa oli paljon ja monipuolisesti. En edes pysty luettelemaan kaikkea mitä siellä oli, ensimmäisenä mieleen tulee laser-rata, vesisota, auton hajottaminen lekalla, leijan tekeminen ja sokkorata. Puhumattakaan päättäjäisistä, mitä oli jokaiselle ikäkaudelle omansa. Samoajilla bileet ja sutkuilla tais olla jotain näytelmän tyylistä. 

Samoajien bileissä DJ Jankleri (lue: jangler) pisti taas parastaan ja massa völlyi. Olen virallinen fanityttö vaikka settilistasta löytyikin maailman historian häiritsevin kesäbiisi Levikset repee (tasoissa tytöt tykkää). Kyllä sillä varmasti oli syynä. Uskoni on horjumaton.

Oli mahtia nähdä kaikkia partioihmisiä täältä pohjoisesta kun yhden vuoden kerkesi etelässä käydä jo opiskelemassa. There is no place like home. Siinä on iha oma fiiliksensä kun aina voi morottaa ihmisiä ihan sama mihin suuntaan päänsä kääntää. Lopputunnelmaksi jätän teille tämän kuvaceptionin: 

Kuvaajan ottama kuva kuvaajasta joka ottaa kuvaa kuvaajasta kun hän kuvaa videokuvaa.

Ette voi väittää, että tämä ei olisi hienointa mitä eläessänne olette nähneet.

Retkellä Mansessa

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa on Hämeen Partiopiirin jokavuotinen partiotaitokilpailu. Tänä vuonna kyseinen kilpailu järjestettiin Tampereella 18.-19.5. kahden paikallisen lippukunnan toimesta. Lähdettiin kisoihin tuomaan osaamista täältä Pohojammaaltaki 4 hengen vartiolla, joka koostui ilmajokisista ja vaasalaisista. Vartion nimeksi arvottiin 'Banaanit'.

Oon itte jo kauan haaveillut kyseisiin kisoihin pääsemisestä, koska ne ovat myöhään keväällä ja silloin on ainakin mahdollisuus lämpimään säähän. En niin hirviästi tykkää talvikisoista. Tällä kertaa kuitenki sää suosi ja saatiin kesän ekat rusketusrajatkin!

Kisoja edeltävänä yönä me majoituttiin kisakeskuksena toimivalla koululla. Lauantaiaamuna keitettiin aamupuurot pihassa trangialla ja pakattiin rinkkoihin itte kisoissa tarvittavat tavarat. Kisat alkoivat yhteisillä avajaisilla, joiden jälkeen oli tunti aikaa rakentaa lähtötehtävänä ollut lampunvarjostin.

Kaikki satakunta vartiota rakentamassa lamppua/lampunvarjostinta. (Kuva: Keitaanniemi)

Me kisattiin vaaleanpunaisessa sarjassa, joka on varmaankin vielä monelle tuntematon juttu. Sarjaan voivat osallistua myös EVP:t eli ei-vielä-partiolaiset, kunhan vartiossa on edes yksi, jolla on Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettuna. Sarja on vähän kevyempi kuin muut yli 18-vuotiaille tarkoitetut: reitti on lyhyempi ja esimerkiksi kätevyystehtävät on helpompia. Itte tykkäsin kovasti tästä "rento"-sarjasta, koska kisoihin on mukava mennä rennolla asenteella, ilman että sijoitus olisi tärkeintä. Kunhan tekee parhaansa! 

Lähtötehtävän jälkeen otettiin kartta käteen ja lähdettiin suunnistamaan annettua reittiä. Kisojen ensimmäisenä päivänä me kuljettiin noin 10 km. Reitin varrella meidän piti muun muassa rakentaa vatkain, keittää tortelliineja, antaa ensiapua,  tunnistaa perhosia ja testata tietoutemme Tampereesta ja turvallisuudesta.

Eniten tykkäsin yörastista, jossa meillä oli suoritettavana useampikin tehtävä: pystytettiin muun muassa laavu ja käytiin yösuunnistamassa. Meidän oli myös keitettävä herne-peruna-sose-keittoa malli-annoksen perusteella, jota me saatiin ensin maistella ja haistella. Sitten meidän piti valita 6 ainesosaa joista yritettiin valmistaa samanlainen annos. Se oli hauskaa! Eniten haastetta toi kätevyystehtävä, jossa meillä oli tehtävänä rakentaa ukulele. Kasattiin sitä Hannan kanssa melkein koko yö, koska päätettiin että nukkumaan ei mennä ennenkö on valmista! Puoli neljältä ku aurinkoki alkoi jo nousta niin mentiin palauttamaan meidän soittopeli ja kömmittiin kans makuupusseihin.

Väsyneenä mutta (vielä) innostuneena ukulelea rakentamassa. Note to self: seuraavalla kerralla kunnon työkalut joukkoon. (Kuva: Hilja Mäkinen)

Toisen kisapäivän ensimmäisenä tehtävänä oli niin sanottu kiritaival, jossa vartion on kuljettava kahden rastin väli mahdollisimman nopeasti. Siinä sopivasti heräs, koska jäljellä oli vielä monta rastia ja melkein 10 km matkaa ennen maalia. Sunnuntain rastit oli tosi monipuolisia: rakennettiin ja ommeltiin lasten leluja, oltiin pantomiinia ja tunnistettiin marjoja, sekä lauluja. Haastetta laulujen tunnistamiseen toi se, että alkuperäiset versiot oli käännetty esimerkiksi englannista ruotsiksi. Kyllä me sieltä kuitenkin tunnistettiin esimerkiksi Popedaa, Rihannaa ja Nirvanaa. Tai niitä me ainakin luultiin tunnnistavamme...

Yhden aikaan päivällä vihdoin maalikin häämötti edessäpäin. Sitä tunnetta ei voita mikään, kun saat laskea rinkan selästä, vetää kengät jalasta ja pääset suihkuun! Vaikka väsyttäiski, niin silti tulee hieno fiilis kun jaksaa vielä juosta maaliviivan yli ja saa huutaa: "Hähää, me tehtiin se". Oli muuten kaikkien ensimmäiset yökisat! 

The bananas! Eli Emilia, Sara, Noora ja Hanna.

Koskaan ei voi kyllä tietää, että mihin kaikkeen pitää varautua kun kisoihin lähtee. Se on kuitenkin se yks tekijä mikä niissä kiinnostaa, koska tehtävät vaihtelee ihan laidasta laitaan. Etukäteen saadaan tietää vain rastien nimet, joista voi sitten toki yrittää vähän veikata mitä eteen tulee. Usein arvaukset menee kyllä ihan mettään. Voit muun muassa päästä osallistumaan kuulantyöntöön rankkasateella keskellä metsää, tai valmistamaan Runebergin tortun trangiasta tehdyllä uunilla. Nikkarointitehtävät ovat kans aina yllätyksellisiä. Rakennettavana voi olla omenpoimuri, pulkka, matkalaukku tai vaikka mystinen hilavitkutin, jolle tuskin kukaan oikeasti tietää käyttötarkoitusta.

Jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa lähteä kokeilemaan kisailua vaikka heti tänä syksynä Seinäjoelle 14.-15.9. Häjyisiin Trysköihin. Näissä kisoissa on nimittäin myös vaaleanpunainen sarja ja luvassa on kuulemma vuoden kovimmat partiofestarit. Siellä nähdään!

Kaks ylempää kuvaa ja vielä lisää kisatunnelmia löytää TÄÄLTÄ.

Kyllä vaeltajatkin saavat leikkiä piirileikkejä!

Pohjanmaan Partiolaisten vaeltajat kokooontuivat Limingan Niittykärppien kololle 19.-21.4. leikkimään, laulamaan, tutustumaan vaeltajaohjelmaan sekä yksinkertaisesti rentoutumaan arjen raatamisen keskellä.

Vision järjestäjät osallistuivat viime syksynä valtakunnalliseen vaeltajavisioon ja saivat sieltä vinkkejä, ideoita sekä ajatuksia piirivision järjestämiseen. Viikonlopun mittainen vaeltajien kokoontuminen sisälsi iloa, heittäytymistä, ryhmässä tekemistä sekä seikkailua suuressa Oulun kaupungissa.

Ohjelma alkoi perinteisellä tutustumisella sekä leikkimisellä ja tietenkin syömiselllä! Gourmet-kokkina toimi Emmi, joka loihti mitä mahtavimmat atriat aina pizzasta texmex-keittoon. Ensimmäinen ilta kuluikin toisiin tutustuessa ja valloittavan mukavia piirileikkejä leikkien.

 

Lauantaina aamupalan jälkeen rävähti käyntiin vauhdikas koulutus koskien vaeltajien ulkomaanprojektia. Ensin pienen luennon kuunneltuamme porukka jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä sai suunnitella oman ulkomaanprojektinsa.

Sisällä pönötettyämme ja syötyämme lähdimme uhmaamaan Limingan kiipeilyseinää. Pääsipä Mainiokin valjaisiin roikkumaan ja näyttämään kaikille mitä osaa. Illalla ohjelmassa oli jännittävä larppihenkinen gaala, jossa pahamainen merirosvoliiga yritti värvätä jäseniä ja taisteli paikasta merimiesten johtokunnan johtajana.

Sunnuntaina retki suureen Ouluun sai alkunsa, kun vaeltajat pakkautuivat autoihin ja ajoivat kilpaa Oulun bussiasemalle. Timon ja Villen tiukan loppukirin jälkeen Ville sai nopeimman kuskin tittellin johtuen Timon väärästä käsityksestä maalin sijainnista. Lopulta kaikki selvisivät hengissä lähtöruutuun ja vaeltajat aloittivat kaupunkiseikkailun.

Kaupunkiseikkailussa vaeltajat etsivät kaupungilta kätköjä, joissa oli erilaisia tehtäviä. Vaeltajat mm. ottivat valokuvat toripolliisin kanssa ja vierailivat taidemuseolla vastaten mitä erikoisempiin kysymyksiin. Lopulta keräännyttiin yhdessä piiritoimistolle, sanottiin heipat uusille sekä vanhoille ystäville ja erottiin!

Vaelluskuumetta...

Omituisia juttuja partiopolullani:

1. Taidan olla suvun ensimmäinen partiolainen.

2. Sain ensimmäisen kokemuksen haikilla osallistujana olemisesta tänä pääsiäisenä PJ-kurssilla. Kyllä! Ennen en oo haikille joutunu/päässy. Tämä saattaa johtua siitä että mulla oli melkein viisi vuotta pitkä "välivuosi" jonka ikäisenä vartiolaiset yleensä tekee kaikki haikkinsa ja leireilee leirinsä. Toki olen monille leireille osallistunut, mutta oon ollu niillä yleensä haikilla itte hommis tai sitte haikkia ei oo ollu ollenkaa.

3. Oon ollu yli kymmenes eri partiokisas: Kympillä! oli ensimmäiset partiokisat joissa oon ollu. Sitte on tullu Lakeuden kutsu, Plask, Päivästä päivään, Kisälli, Nyota ya Afrika, Ajo2010, Köppääly, Pakki 2010, Helmi 2011, PaHaRASTI, Hui hirviä!, partio.nyt 2.011 ja Olipa kerran (puuttuikohan jotaki?!)

4. Oon osallistunu vain yhdelle "pitkälle" vaellukselle. Se tehtiin lippukunnan kesken. Jurvan Saloveikoilla on ollut tapana tehdä vaellus Lappiin noin kahden vuoden välein. Olin vuonna 2009... POKA SIITÄ ON JO KAUAN! Tänä vuonna onneksi pääsee taas tarpomaan Lapin maisemiin, tällä kertaa määränpäänä Saariselkä.

Muistelenpa kuitenkin tuota 2009 reissua. 

Kohteena oli Hetta-Pallas. Lähdin sinne isän kans. Olisin lähteny jo vuotta aiemmin, mutta isä ei silloon päässy ja äiti ny ei lähtisi, vaikka puukolla vähä törkkis. Lisäksi olin aika pieni ja pihalla kaikesta lähtemään yksin. Tosiaan, isän kans lähdettiin viettämään isä-poika-laatuaikaa ja sitä se oliki! Bussi lähti Jurvasta illalla, saapui määränpäähän ja jätti meidät kaikki sinne.

No siitä sitte ylitettiin joki moottoriveneellä pienissä ryhmissä ja lähdettiin vaeltamaan. Viisi päivää vaellettiin, ylitettiin monta tunturia ja lopulta oltiin yli 50 kilometrin päässä Pallaksen juurella. 

Reissu on jääny mielehen hyvin. Se yhteisöllisyyden tunne oli aivan mahtava! Iltanuotiolla makkaraa paistaen, leikkien, korttia pelaten, laulaen tai vain istuen oli jotain niin siistiä, mitä hyvin harvoin tulee tehtyä normaalisti. Nykyisin on tietokoneet, konsolit, TV ym. ym. mitkä viihdyttää. En ny halua ruveta moittimaan niitä, koska itsekkin olen ja sinä olet tällä hetkellä niitä käyttämässä ja aivan mahtavia yhteydenpito- ja huvivälineitähän nämä on, mutta on se aivan eri asia istua luonnon helmassa tyyppien kans auringon laskiessa ja savun tuoksun leijaillen nenän ulottuville.

Vielä muutama kuukausi edessä ennen uutta muistojentekoreissua! Sitä odotellessa...

PS. Pitäis ostaa uus rinkka. Vanha on todettu monet kymmenet kerrat liian pieneksi :/ Onneksi on kesäksi töitä :D

Villasukka looks

Sara, 18

"Sukkani ovat vuoden vanhat, ja olen itse suunnitellut ne.

Halusin kuviolliset villasukat, kerroin asiasta äidilleni, ja hän neuloi nämä minulle."

6 April 2013, Seinäjoki

Sussu, 19

"Olen itse neulonut sukkani. Ne ovat olleet minulla hyvin monta vuotta, ehkä jo viisi vuotta.
Halusin pitkävartiset sukat, joten päätin tehdä sellaiset itse."

6 April 2013, Seinäjoki



Emmi, 18

"Villasukkieni varret ovat vanhoista sukista, joiden pohja oli kulunut pois.
Tein itse sukkiin uuden pohjan. Käytän villasukkia vuoden ympäri.'"

6 April 2013, Seinäjoki



Essi, 17

"Villasukat ovat kummitätini tekemät, ja käytän niitä paljon.
Ne ovat melko uudet, vasta noin seitsemän kuukauden ikäiset."

6 April 2013, Seinäjoki



Sanni, 20

"Nämä ovat julkisten paikkojen villasukkani.
Minulla on villasukat erikseen kotikäyttöön ja julkisille paikoille."

6 April 2013, Seinäjoki



Riitu, 19

"Äitini on neulonut nämä sukat, kuten kaikki muutkin villasukkani.
Niissä on parasta langan sopiva paksuus, koska ne sopivat hyvin vaikkapa kumppareihin."

6 April 2013, Seinäjoki



Janne, 25

"Nämä ovat yhdet parhaista sukistani, koska niissä ei ole ainoatakaan reikää.
Ne eivät valitettavasti ole villaa, mutta hyvät sukat joka tapauksessa."

6 April 2013, Seinäjoki



Suvi, 22

"Olen itse valinnut villasukkien värit, ja äiti on tehnyt ne minulle.
Nämä ovat minun Seinäjoki-sukkani; ne ovat täällä aina."

6 April 2013, Seinäjoki



Satu, 20

"Nämä villasukat ovat äitini tekemät, ja olen saanut ne joululahjaksi.
Villasukkia on kiva tehdä myös itse."

6 April 2013, Seinäjoki



Teija, ~24

"Villasukkani reissaavat ahkerasti ympäri Suomen."

6 April 2013, Seinäjoki



Pyry, 18

"Villasukat on pelastettu LNK:n talvileirin löytötavaroista. Hyvät sukat.

Koin sukat välittömästi omikseni, vaikka sainkin myöhemmin kuulla äidiltäni, että ne eivät alunperin olleetkaan minun."

6 April 2013, Seinäjoki



Pekka, 24

"Sukat ovat äitini tekemät, ja sain ne viime jouluna joululahjaksi.
Kuosi on Alahärmä."

6 April 2013, Seinäjoki